Tahtotila
Minä olen huomannut, että tahtoisin nykyään tanssia, melkein koko ajan. Kun katselen lumihiutaleiden leijumista, kuulen hyvän sävelmän tai annan auringonsäteen kutittaa kasvoja, haluaisin laittaa helmat heilumaan ja jalalla koreasti.
Mutta enhän minä kehtaa sellaista. Minä olen kömpelö, eikä minulla ole rytmitajua, minä olen vanha kanto, yhtä pökkelö.
Sisäisestä kontrollista pitää päästä eroon, mitä sitten vaikka joku näkee, kuulee ja nauraa, onpahan silläkin edes kerran elämässään hauskaa.
Helmikuun 2. 2010 klo 12:03
Tanssi ihmeessä, jos teillä on kotona tilaa - tai sitten tanssi kävelytiellä. Maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset tanssisivat enemmän (ja ei, en minäkään OSAA).
Joskus haaveilin siitä, että musikaalimaisesti kaikki ihmiset alkaisivat tanssia yhtäkkiä kadulla.
Helmikuun 2. 2010 klo 13:47
Scaredy-cat, hih, tuo mielikuva on varsin ihana! Olisikin sellainen maailma!
Helmikuun 2. 2010 klo 13:56
Musikaalissa olisi ihana elää,miten hassua olisikaan että kaikki yhtäkkiä ja ihan samaan aikaan alkaisivat tanssia?
Minä en osaa,mutta tanssin silti aina. En nyt ehkä ihan kävelytiellä,mutta kotona ja autossa ja naapurissa ja kavereilla nyt ainakin.
Jos tanssittaa,niin tanssi! Kunpa ihmiset eivät olisi niin jäykkiä,enkä tarkoita nyt sinua vaan yleensä:) Antaisivat mennä,ei aina tarvitse olla niin vakava.
Helmikuun 2. 2010 klo 18:25
Kyllä kotona ainakin pitää tanssia, ja mikäs siinä vaikka kadullakin. Minäkin tykkään tanssia. Kun lapsi oli pieni, tanssittiin aina yhdessä, laitettiin hameet päälle ja tanssittiin. Nyt ei lapsi tanssi, mutta minä tanssin.
Helmikuun 3. 2010 klo 14:28
Niina, musikaalielämä olisi kyllä kokeilemisen arvoista. Oi, olisipa se mahdollista!
Vakavuus on määräävä piirre yhteiskunnassamme, siitä on tullut synonyymi uskottavuuden kanssa. Sääli. Tanssitaan me, kun kerran kehdataan, vaikkei osatakaan!
Kirjailijatar, minäkin aion tanssia lapsen kanssa, jos minulle sellainen suodaan. Meillä ei koskaan tanssittu kotona, voi, olipa se ankeaa.