Sunnuntaitarina
Toinen tulee kotiin menoistansa. On yhä suuttunut, kääntää selän ja katsoo muualle.
Minä pyydän uudestaan anteeksi, yritän selittää, yritän pyytää häntä puhumaan, kertomaan mistä kiikastaa, sillä en voi muuttua, jos en tiedä millä olen loukannut.
Toinen on hiljaa, läpinäkymättömänä muurina istuu edessäni, huokailee. Näen, että on vaikeaa, ja minullekin alkaa tulla vaikeaa. Sanon, että voimme kyllä pitää mykkäkoulua, mutta siitä pitää sopia. Ei ole reilua lakata yhtäkkiä puhumasta.
Minä luovutan jo, vaivun hiljaisuuteen.
Sitten mies avaa suunsa, lataa eteeni kokemuksensa ja syytöksen, jonka ymmärrän, mutta joka ei ole ollut tarkoitukseni. Vesi tulvii silmistäni yli, parahdan vastalauseeni, mies tulee liki, ottaa minut syliin ja kantaa sänkyyn.
Siellä kainalossa minä soperran vastineeksi miehen puheelle kaiken sen, mikä minusta on pielessä. Kuinka minä kaipaan häntä, kuinka ikävöin hänen käsiensä ihailua, kuinka inhoan sitä kiirettä, jolla hän minua nykyään pitelee, kuinka en pysty ottamaan sellaisesta kosketuksesta tarvitsemaani.
Hän ymmärtää, alkaa heti ihailla minua, tulee ihan lähelle ja kiinni, osoittaa että tajuaa, lupaa yrittää muistaa. Me teemme paljon muitakin sopimuksia, ja siinä on pitkästä aikaa hyvä, siinä iholla. On niin hyvä, ihan helpottunut olo, että iltani päättyy itkuun, mutta se itku ei alkuunkaan ole surkeaa nyyhkytystä, vaan sellaista, että suu virneessä hymyilen väärinkäsityksillemme ja kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Ihmettelen sanojen voimaa, kuinka kaikki vahingossa rikki mennyt korjaantuu muutamalla oikealla sanalla.
Tammikuun 27. 2010 klo 17:36
Ilman sanoja on vaikea rakentaa yhtään mitään…oli koskettava postaus, jään vähän sanattomaksi. Olen iloinen puolestanne, jos olette saaneet ristiriitanne puhuttua. Suhteen ylläpitäminen vaatii minun näkökulmastani ainakin valtavan paljon anteeksiantoa, pitkäjänteisyyttä, taitoa puhua, taitoa unohtaa, huumorintajua, kykyä unelmoida yhdessä…toivon teille kaikkea hyvää.
Tammikuun 27. 2010 klo 17:49
Voi, miten valtavan lohdullinen postaus! Nyt, kun minulla on ehkä uusi ihmissuhde aluillaan, tulvii mieleen kaiken ihanan ja ihmeellisen lisäksi niitä edellisen suhteen pettymyksiä ja pelkoja. Tekee hyvää kuulla, että vinksalleen menneenkin saa vielä korjattua! Ehkä koitan tätä ajatusta ja tarinaa pitää mukanani, muistaa ettei kaikki ole kerralla valmista eikä ole tarkoituskaan olla, muistaa ettei toinen tiedä eikä ymmärrä, jos ei sille kerro ja selitä. Muistaa, että vanhat asiat eivät ole uuden vika, vaikka hänkin joutuu ne väistämättä kauttani kohtaamaan.
Tammikuun 27. 2010 klo 19:34
Kirjailijatar, kiitos. Hyvä suhde vaatii noita kaikkia, totta. Ja myös taitoa kuunnella.
Tyttism, hyvä jos tämä lohdutti. Sinun viimeinen lauseesi on myös kamalan hyvä, tärkeä.
Tammikuun 27. 2010 klo 20:38
Ihanaa vertaistukea tämä. Kirjoitat niin taitavasti, saat ajattelemaan.
Tammikuun 28. 2010 klo 8:41
Tiina Tee, kiitos. Tällaiset kommentit lämmittävät aina mieltä. :)