Maisemasta, säästä tai minusta
Minä olen haalentunut, mutta silti kirkas.
Minä olen harmaantunut, mutta vielä minussa on sävyjä.
Minä olen rapistunut, mutta yhä ehjä.
Minä olen rumentunut, mutta toisinaan yksityiskohdiltani kaunis.
Minä olen kylmentynyt, mutta kuitenkin tihkun lämpöä.
Minä olen vettynyt, mutta välillä kyyneleet kuivuvat.
Minä väsähdin melkein liikaa, mutta nyt taas jaksan.
Marraskuun 28. 2009 klo 17:34
Ihanat värit tuossa ulkorakennuksessa tai navetassa, mikä lie. Kuvat toistavat hyvin sen, mitä kirjoitat. Taitaa tämä vuodenaikakin toistaa…
Huomaan etten taaskaan osaa sanoa mitään viisasta.
Marraskuun 28. 2009 klo 18:09
Heippa ja mukava kuulla, että arpajaispalkintosi ilahdutti. Mielestäni se osui oikealle ihmiselle, sillä iloahan minä niillä haluan tuottaa. Kauniita kuvia sinulla jälleen. Voimia ja jaksamista :)
Marraskuun 28. 2009 klo 18:10
Hanna, navettahan se, minun mummulasta.
Minäkään en osaa sanoa mitään viisasta, siksi laitan vain sanoja peräkkäin ja katson, mitä muodostuu vai muodostuuko mitään.
Marraskuun 28. 2009 klo 18:11
Ninuska, kiitos lämpimistä ajatuksista. :)
Marraskuun 28. 2009 klo 20:55
Kauniit kuvat, taas kerran:) Navettakuva on todella hieno.
Olet rohkea, kun jaat näitä ajatuksia vieraille. *Virtuaalinen voimahalaus sinulle*! Sanoistasi saa varmasti moni voimaa, toivottavasti ne auttavat sinuakin paranemisprosessissasi. Minulla on syksy ollut aivan liian kiireinen, blogisi lukeminen on usein pysähdyttänyt ajattelemaan elämän perusasioita. Se on ollut tärkeää kaiken tämän juoksemisen keskellä. Kiitos.
Marraskuun 29. 2009 klo 13:16
Jonna, sanat ovat tärkeitä minulle, ja niissä on kaksinkertainen voima, kun ne auttavat myös muita. Kiitos.