Kapina
Minä rakastan värejä, sävyjä, tehän tiedätte.
Minun maailmani ei ole mustavalkoinen eikä yksivärinen, se on minun siunaukseni ja kiroukseni.
Minä näen asiat eri kulmilta ja kanteilta, se on hyvä ja se on se, mikä on niin minua, jos jokin minua on. Samalla se on kuitenkin raskain taakkani, se on minulle suuri kivi kannettavaksi, sillä yhteinen maailmamme suosii mustavalkoisuutta, suoria linjoja, yksinkertaisuutta ja rönsyilemättömyyttä.
Kyllä minäkin joskus toivon taipuvani sävyttömyyteen ja kontrastittomuuteen, sillä onhan sellainen maailma tuhat kertaa helpompi kohdata. Mustavalkoinen maailma ei vaadi niin paljoa hiljaista, sisäistä työtä kuin värikäs, moniulotteinen maailma vaatii. On mahdottoman työlästä kääntää asiat ympäri, tutkia toinenkin kylki ja tehdä sama uudelleen toisesta näkökulmasta, mutta silti se on minulle ainoa tapa, jolla pystyn elämään, se on minun tapani havainnoida.
Joskus onnistun vaipumaan sävyttömyyteen, mutta ei minun silloin ole hyvä, ei vaikka silloin täytän tämän maailman vaatimukset. Minä olen havainnointikapinallinen, anarkisti suorastaan.
Helmikuun 8. 2010 klo 16:59
Maailma ei ole mustavalkoinen, vaikka jotkut niin saattaa väittää…Jatka vaan samaan malliin havainnointikapinallinen!:)
Helmikuun 8. 2010 klo 17:06
Ihania laatikoita! Saakos kysyä ovatko mistä? Ihania kuoseja ja värejä!
Helmikuun 8. 2010 klo 20:36
Kunpa muistaisin, kuka sanoi “Mitä tahansa muuta paitsi tyhjää, puolikuollutta elämää.” (noin likimain) Itse pelkään noita mustavalkoisia. Onhan se helppoa, mennä annetun perässä, pysyä tiukasti raamissa. Ei tarvitse ajatella itse eika tuntea. Ei SAA ajatella itse. Ei SAA tuntea. Sittenhän sitä vasta pahoinvoivaksi tuleekin. Jatka vaan värikapinaasi ja havainnointiasi.
Helmikuun 9. 2010 klo 9:24
Sanna, eihän se ole, niin. Ehkä se on tämä talvi, joka saa eräät luulemaan niin. Metsää kun katsoo nyt, sehän on pelkkää mustaa ja valkeaa. Pitää osata nähdä lähempää.
Maaduska, rasiat ovat mun päällystämiäni, jotain ikivanhoja pahvilootia, joille annoin uuden elämän tapeteilla.
Morso, hyvin sanottu tuo lainauksesi. Minuakin mustavalkoiset pelottavat. Vetoaminen johonkin ennalta määriteltyyn tuntuu oudolta tavalta olla.
Toisaalta itsekin sorrun jatkuvasti tietynlaiseen mustavalkoiseen ajatteluun, kun vaadin itseltäni sävyjen näkemistä.