Ajatukset elokuussa
Minun pitäisi syödä kalaa, mutta lohkaisenkin kulhoon kimpaleen lakritsijäätelöä. Jälkiruoaksi imeskelen kovia karkkeja, joiden sydän on vahvaa salmiakkia.
Ajatukseni ovat elokuussa, siinä, mitä silloin tapahtui vai tapahtuiko mitään. Ehkä kaikki eteni hiljalleen, huomaamatta minä hajosin pienenpieni pala kerrallaan.
Mummulassa puuhun on ripustettu vanha käsilaukku siltä varalta, että lintu pesisi siinä. Minä olisin tykännyt laukusta kainalossani keikkumassa, mutta kun viime kesänä jokin lintu oikeasti rakensi pesänsä laukkuun, ajattelin, että laukku on varmaankin tarpeellisempi siellä puussa kuin minun kainalossani.
Tänään kaupungilla valkea koira oli laittanut kaikkiin neljään tassuunsa jarrut päälle, ja omistaja hinasi tyyni-ilmeistä koiraa kiiltävää katua pitkin.
Ehkä puissa roikkuvat käsilaukut ja hinattavat koirat ovat niitä sellaisia asioita, joiden takia jaksaa olla olemassa, vaikka elokuun loppu on yhä vaikea pala nieltäväksi.
Helmikuun 9. 2010 klo 14:10
Mun valkoinen koirani on niinikään tuota jarruttajatyyppiä. Kun sitä aikanaan veti perässään monta kertaa päivässä, se oli kyllä niinä hetkinä sellainen syy, jonka vuoksi ei aamuisin olisi jaksanut nousta sängystä.. Mutta hilpeäähän se on, kun ei itse tarvitse vetää :)
Helmikuun 9. 2010 klo 14:41
Tyttism, onhan se niin. Toisen taakka on aina toisen riemu.
Tämän koiran omistaja näytti kyllä hyvin reippaalta, tuskin edes huomasi, ettei koira jolkottanutkaan jaloillaan perässä.
Helmikuun 9. 2010 klo 18:58
Ihan näin on - juuri tuollaiset asiat ja huomiot tekevät kaikesta merkityksellistä. Muistan erään aamun, kun ajoin töihin joku viileä syksyaamu. Vastaan pyöräili pappa sellaiset snorkkelilasit päässä. Hymyillen jatkoin matkaa, mutta meinasin pissiä housuuni kun 15 kilometrin päässä tuli toinen ihan samanlaisissa varusteissa. Ajattelin silloin, että tämän takia kannatti ehdottomasti elää tämäkin päivä.
Helmikuun 9. 2010 klo 19:15
Anjuska, mä meinasin pissiä housuuni tuosta tarinasta. Voin niin hyvin kuvitella papat polkemassa sukelluslasit päässä! :D
Helmikuun 9. 2010 klo 19:58
Tulin niin kovin surulliseksi tästä kirjoituksestasti…toivottavasti elämä pian myös hymyilee sinulle. Tuo laukku pesänä on jotenkin ihana ajatus. Kylläpä linnut ovat siitä tykänneet, kun ovat sinne pesänsä laittaneet. Me jännitämme joka vuosi, tulevatko leppälinnut pesimään pihapöntöön. Ovat aina tulleet, mutta jännitys on kova. Meidän koiralla on päinvastainen ongelma kuin hinattavalla koiralla. Se vetää kuin tuulispää.
Helmikuun 9. 2010 klo 21:09
Kirjailijatar, oi, ei tekstini ollut tarkoitettu surulliseksi, ei ollenkaan. Kyllähän elämä hymyilee, joka päivä, laukkupönttöjen ja hinattavien koirien muodossa - sellaiset pienet asiat ovat oikeasti merkityksellisimpiä tässä pienessä elämässä. Niin on myös elokuun loppu, mutta sitäkin on hyvä pohtia välillä, että pääsee eteenpäin.
Leppälinnut ovat ihania! Ja ihanaa on myös se, että käyt täällä tiuhaan rupattelemassa, vaikka “vain” hinattavasta koiranomistajasta. Tulen hyvälle tuulelle aina, kun huomaan saaneeni vakikommentoijan. :)
Helmikuun 9. 2010 klo 21:33
Hinattava koira! Papat ja sukelluslasit! (Sadettako ne esti?) Ja tuo ylimmäisen kuvan naurava kissa! Tulin iloiseksi.
Helmikuun 9. 2010 klo 21:36
Maiku, hyvä! :)
Kissa tosiaan näyttää nauravan, vaikka todellisuudessa tuo laiskanpulskea otus vain haukottelee.
Helmikuun 10. 2010 klo 9:40
Aurinko tosiaan paistaa!
Tuo kuskussalaatti näyttää hyvältä. Kiitos muistutuksesta.